Luokittelematon

Loppusuora häämöttää

Vuosi hujahtaa ohi todella nopeasti. Ei voi kuin vain painottaa suunnittelun tärkeyttä. Panostamalla tutkimussuunnitelmaan parantaa mahdollisuuksiaan saada asioita ”valmiiksi”, vaikka toki olennaisena osana tutkimuksen tekoa ovat takaiskut, toimimattomat kokeet ja varasuunnitelmat. Eräs MIT:n professori totesi luentonsa aluksi, että jos ymmärrät kaiken ensimmäisessä ryhmäkokouksessasi uudessa ryhmässä aloitettuasi, olet väärässä paikassa. Omalta osaltani olen oppinut huimasti uutta…

Lue lisää Loppusuora häämöttää 0 kommentti artikkelissa Loppusuora häämöttää

Kotiinpaluun jälkeen

Kotiin ollaan siis palattu. No onhan siitä nyt jo kolme kuukautta, mutta 3-lapsisen perheen arjen keskellä blogin kirjoitukselle ei juuri jää aikaan töiden jälkeen. Myös takaisin omalle työpaikalle paluu vuoden jälkeen on ollut kiirettä täynnä. Vuoden kun sai olla juurikaan murehtimatta opetusvelvollisuuksista sekä useimmista oman tutkimusryhmän Jyväskylän asioista sitä huomaa miten paljon paremmin sitä saikin keskityttyä…

Lue lisää Kotiinpaluun jälkeen 0 kommentti artikkelissa Kotiinpaluun jälkeen

Innostava Piilaakson ja Stanfordin ilmapiiri

Minulta on kysytty muutaman kerran reissuni aikana minkälaisena Stanfordin yliopisto näyttäytyy minulle. Tulen Aalto-yliopistosta Tuotantotalouden laitokselta SimLab-tutkimus- ja opetusyksiköstä, joten vertaan tietenkin ajatuksiani koko ajan tähän kotipesääni. Toisaalta täytyy heti todeta, ettei omenaa ja appelsiinia saisi verrata, paitsi vähän salaa, eikö niin? Aalto-yliopiston toiminta- ja rahoitusmallit ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin yksityisen Stanfordin yliopiston, joka on…

Lue lisää Innostava Piilaakson ja Stanfordin ilmapiiri 1 kommentti artikkelissa Innostava Piilaakson ja Stanfordin ilmapiiri

Kevättä ilmassa!

Talvi on takanapäin ja kevätaurinko lämmittää. Mikäs sen mukavampaa, vaikka eihän paikallinen talvi kovin kylmäksi äitynyt missään vaiheessa. Pakkaspäivät taisivat olla kahden käsin sormin laskettavissa ja vain muutamana aamuna oli maassa pari senttiä lunta, joka sitten suli nopeasti pois päivien ollessa lämpimämpiä. Suomalaiseen talveen tottuneena voisi sanoa, että varsinaista talvea ei ollut lainkaan, vaan vaihtelevasti…

Lue lisää Kevättä ilmassa! 0 kommentti artikkelissa Kevättä ilmassa!

Co-creation of Digital Services and Experiences in Silicon Valley

Design Thinking and Co-creation of Digital Services During my Stanford University research visit, I have had the opportunity to familiarize myself deeper with design thinking which in general seems to be a mindset that anyone can be a service designer by following a process for conducting the socio-technical design thinking in practice. The process starts…

Lue lisää Co-creation of Digital Services and Experiences in Silicon Valley 0 kommentti artikkelissa Co-creation of Digital Services and Experiences in Silicon Valley

Vertaisarviosta ja ajan rajallisuudesta

Hei hoi East Angliasta! Taas on tovi vierähtänyt siitä kun viimeksi avasin sanaisen arkkuni täällä blogin puolella – nyt tiedossa siis kuulumispäivitys iltapäiväteen luvatusta maasta. Kiva muuten kuulla Mika Niskanen että kirjoituksista on ollut hyötyä. Toivottavasti jatkossakin ihmiset löytävät tämän tietolähteen suunnitellessaan reissujaan. Mitenköhän tätä voisi promota laajemmalti? Itse yritän aina muistaa laittaa linkin naamakirjaan…

Lue lisää Vertaisarviosta ja ajan rajallisuudesta 0 kommentti artikkelissa Vertaisarviosta ja ajan rajallisuudesta

Materiaalitutkimusta Imperial College Londonissa

Terveisiä Lontoosta! Tieni vei lokakuun alussa muovielektroniikan keskukseen (Centre for Plastic Electronics), Imperial College Londoniin, tarkoituksenani tehdä laskennallista materiaalitutkimusta. Sikäli tämä on minulle erikoisempi reissu, että vaimo ja lapset jäivät Suomeen, emmekä ole tottuneet olemaan kaukana toisistamme pidempiä aikoja. Lisäksi lähdin matkaan varsin kevyin varustein ja otin mukaani työvälineiden lisäksi vain laukullisen vaatteita ja hygieniatarvikkeet.…

Lue lisää Materiaalitutkimusta Imperial College Londonissa 0 kommentti artikkelissa Materiaalitutkimusta Imperial College Londonissa

Terveisiä Mainzista!

Omaisuus pakettiautoon, lapset, kissa ja pientä tavaraa farmariin – ja matkaan! Näin lähdimme syyskuun lopussa reissuun. Kollegani Tampereen teknilliseltä yliopistolta teki todellisen ystävänpalveluksen ja lähti pakettiautollaan muuttoavuksemme ja reissuun Tampereelta Saksan Mainziin. Ensimmäinen etappi käsitti siirtymisen Tampereelta Turkuun ja matkan yölaivalla Tukholmaan. Tästä alkoikin sitten todellinen kilometrien kerääminen ja automatka Ruotsin ja Tanskan halki kohti…

Lue lisää Terveisiä Mainzista! 0 kommentti artikkelissa Terveisiä Mainzista!

Greetings from Silicon Valley, Stanford and San Francisco

Settling in the Silicon Valley Six weeks ago my family and I flew to Silicon Valley because my post-doc period at Stanford University was about to start. I am a visiting scholar for Professor Martin Fischer at CIFE (Center for Integrated Facility Engineering). We arrived before Christmas so that our kids would adjust to the…

Lue lisää Greetings from Silicon Valley, Stanford and San Francisco 1 kommentti artikkelissa Greetings from Silicon Valley, Stanford and San Francisco

Loppu lähestyy

Tutkijavaihtoa on enää kuukausi jäljellä. Aika kuluu tosiaan nopeasti, kun hauskaa on. Vihdoin saatiin ensimmäinen artikkelikin lähtemään julkaistavaksi, ja muutama lisää on vielä työn alla. Joten tutkimuksen kannalta mennyt vuosi on ollut antoisa. Yhteistyökuviot ovat syventyneet ja uusia on luotu. Ensi kesänä ja syksynä pidettävissä konferensseissa (NSREC2016 sekä RADECS2016) pääsemme esittelemään vuoden aikana saatuja tuloksia. Uskoakseni julkistettavat tulokset…

Lue lisää Loppu lähestyy 0 kommentti artikkelissa Loppu lähestyy